Evoluution virrassa kaikki on koko ajan hyvin

Elämä saaristossa on hiljennyt puuhaisan kesän jälkeen ja on luontainen aika kiteyttää ja ymmärtää sitä, mitä kesän lämmössä ja valossa oikein tapahtui ja missä olimme mukana yksilönä ja kollektiivina.

Maaliskuussa tänä vuonna asetuimme elämään poikkeusoloissa, jossa kuulosteltiin kuoleman pelkoa, suhdetta olemassa oleviin arjen ja työn rakenteisiin sekä avauduttiin kuuntelemaan omaa itseä siinä hiljaisuudessa, jonka ulkoisen maailmanmenon poissulkeminen mahdollisti.

Kesällä avauduttiin matkailemaan kotimaassa, syventämään luontoyhteyttä ja nauttimaan lämmöstä ja valosta. Saimme tankattua aimo annoksen D-vitamiinia kauniin ja aurinkoisen kesän aikana. Tämä oli tärkeää tankkausta pimeneviin iltoihin ja nyt globaalistikin tarjoiltuun uuteen eristäytymisen aikaan. Kesällä saattoi aavistaa, että jotakin tärkeää muutosta on tapahtunut ihmisillä siinä, miten he suhtautuvat elämäänsä osana luontoa. Huolimatta valtamedioiden ymmärrettävän pelkopohjaisesta agendasta, useimmat kohtaamani ihmiset ovat valinneet rakkauden ja myötätunnon pelon sijaan - itsenäisesti. Aivan kuin tämän maailmanlaajuinen pysäytys olisi aktivoinut meidät muistamaan jotakin tärkeää ihmisenä olemisen tarkoituksesta ja merkityksestä koko evoluutiomme kannalta. Olemmeko jo pelottomina kilpailun ja itsekkyyden ajan ulko-ovella - toinen jalka vapaudessa? Olemmeko jo toisella kädellä luomassa hyvinvointia kaikille?

Lienee selvää, että emme enää palaa vanhaan systeemiin - olemme evoluution virrassa, jossa on nyt kiivaana virtaava putouskohta menossa. Voimme toki tarttua kiviin tai oksiin, mutta kuinka kauan jaksamme niissä roikkua? Mitä tapahtuisi, jos vain antaisimme mennä , ilman tietoa mihin päädymme? Voimmeko luottaa siihen, että evoluution virrassa päädymme aina sinne minne pitääkin? Aika näyttää :-) .