- Häntä pystyyn ihminen, sanoi Roope-kissa Kalevalan päivänä

Kalevalan päivää vietetään tänään 28. helmikuuta. Hyvää Kalevalanpäivää meille!

Kalevan heimoa olemme me ihmiset. Mikä on tänäpäivänä oma käsityksemme kyvyistämme, lahjoistamme ja mahdollisuuksistamme? Olemmeko ulkoisten ja pelottavien olosuhteiden armoilla vai onko meillä kykyä vaikuttaa elämämme tapahtumiin ja suuntaan. Olemmeko erillisiä ympäröivästä luonnosta vai olemmeko osa sitä?

Olin eilen luennolla, jossa kolme naistutkijaa kertoivat Suomen kansan kokemuksia metsästä ja loitsuista. Tietoa tutkimuksiin oli kerätty 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alusta. Ensimmäinen Kalevala on toimitettu Elias Lönnrotin muistiinpanojen ansiosta jo vuonna 1835. Huomioni herätti eilen kaikkien tutkijoiden kautta tullut viesti, että esi-isämme olivat pelokkaita ihmisiä ja erityisesti metsä koettiin pelottavana paikkana, jossa asui pelottavia olentoja. Paikalle tarvittiin aika-ajoin loitsija, jolla oli kyky karkottaa tunnettu tai tuntematon paha pois. Arkiasioissa ihmisillä oli myös omia turvaa tuovia loitsuja.

Olin hämmenynyt kuulemastani, koska oma kuvani esi-isiemme metsäsuhteesta on toisenlainen ja olin ajatellut, että suomalaisilla olisi samanlaista yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa kuin esimerksi intiaaneilla ja muilla alkuperäiskansoilla. Yritän tässä kuitenkin ymmärtää miksi on mahdollista, että viime vuosituhannen vaihteessa pelko on tullut päällimmäisenä esille metsäsuhteessamme, kun 1900-luvun vaihteen ylioppilaat ovat keränneet materiaalia haastattelujen kautta. Ensimmäisenä selityksenä mieleeni tulee, että ihmiset olivat jo tuolloin reilut 100-vuotta sitten vieraantuneita luonnosta. Viisaus luonnosta ja ihmisen yhteydestä luontoon oli kokenut ilmiön, joka tunnetaan ilmiönä "käännösvirhe" tai datan korruptoituminen jäljennösvaiheessa. Olimme jo siirtyneet aikaan, jossa huomio ohjautui voimaakkasti ulkoisiin hierarkisiin rakenteisiin ympärillämme ja sisäinen ääni oli muuttunut hiljaiseksi. Jossakin Kainuun korpien perukoilla ja vastaavissa paikoissa saattoi vielä asua ihmisiä, joilla suora luottamuksellinen yhteys luontoon oli olemassa - ulkoinen sivistys ei ollut saavuttanut selkosia.

Uskon, että Kalevala-eeppoksessa on syvää universaalia viisautta ihmisenä olemisesta, ihmisen vastuusta ja suhteesta luontoon. Taidanpa lukea sitä hieman. Samalla voin herätellä omaa sisäisyyttäni kuulemaan kuusen kuiskeen tai laineen laulun uudella tavalla. Olen lapsesta alkaen kokenut metsän turvalliseksi paikaksi ja olen leikkinyt siellä kaikki leikkini. Aion jatkaa tällä linjalla yhä uusia ulottuvuuksia hakien ja tarjota samaa mahdollisuutta myös niille ihmisille, jotka kuulevat kutsun ja tulevat vieraaksemme tänne saaristoon.

Roope-kissamme kannustavin sanoin: Häntä pystyyn ihminen - pystyt siihen :-D!